Aspa-säätiö ja Aspa Palvelut Oy muuttivat yhteisiin tiloihin. Iloa360 vastasi uuden yli 400 m²:n toimiston sisustussuunnittelusta ja projektinhallinnasta. Kohteeseen oli laadittu tilasuunnitelma ennen projektin alkamista, ja sisustussuunnittelun lähtökohtana hyödynnettiin henkilöstölle tehtyä työympäristökartoitusta.
Sisustussuunnittelu sisälsi pintamateriaali-, väri- ja kiintokalustesuunnittelun sekä olemassa olevien kalusteiden integroimisen osaksi uutta kokonaisuutta. Suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen akustiikkaan, ergonomiaan, valaistukseen sekä tilojen yleiseen toimivuuteen ja tunnelmaan.
Toimiston sydämeksi suunniteltiin viihtyisä yhteinen keittiö- ja taukotila, jonka tavoitteena oli tukea henkilöstön kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä. Tila erotettiin työskentelyalueista ääntä eristävillä lasiseinillä, jolloin siitä saatiin avoin ja kutsuva ilman, että äänet häiritsivät viereisiä työtiloja.
Suunnittelun lisäksi iloa360 vastasi projektinhallinnasta kokonaisvaltaisesti. Työhön kuuluivat olemassa olevien kalusteiden kartoitus, uusien kalusteiden hankinta ja ylimääräisten kierrätyksen koordinointi. Myös uusien materiaalien ja kalusteiden hankinnat, yhteistyö urakoitsijoiden ja kiinteistön omistajan kanssa sekä työmaan ohjaus oli osa työtä. Projektiin sisältyi myös muuton koordinointi, muuttoyrityksen ohjeistus sekä toimitilojen viimeistely vihersisustuksineen, taidehankintoineen ja muine yksityiskohtineen.
Lopputuloksena syntyi toimiva, viihtyisä ja yhtenäinen työympäristö, joka tukee uuden yhteisen organisaation työskentelyä ja kohtaamisia.